maanantai 30. syyskuuta 2013

Reikäkiekkoturnaus

Varkauden Reikäkiekkoturnaus pelattiin luokkien 1. - 4. osalta viime torstaina 26.9. Kämärillä. Meidän koulusta turnaukseen osallistuivat kolmoset ja neloset. Kolmoset olivat mukana ensimmäistä kertaa ja heti tuomisina oli pronssia.

Neloset voittivat turnauksen viime vuonna, joten odotukset olivat ennakkoon kovat. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Repokankaan koulu. Ensimmäisillä minuuteilla Repokangas meni 1-0 johtoon. Meidän pojat eivät siitä säikähtäneet, vaan laittoivat lisää liikettä luistimiin ja alkoivat tehtailla maaleja oikein urakalla. Niinpä ottelu päättyi 7-1 Kuvansin voittoon.

Toisessa pelissä vastustajaksi oli arvottu Könönpelto. Meidän pojat olivat kuumana vielä edellisestä ottelusta  ja niinpä kiekkoa mätettiin vastustajan verkkoon oikein kunnolla. Lopputulos oli karua kerrottavaa, sillä ottelu päättyi 17-0 Kuvansin voittoon.

Kahden hyvän ottelun seurauksena voimme aloittaa valmistautumisen päivän finaaliin. Vastustajaksi kaukaloon luisteli Luttila, joka ennakkoon oli kova joukkue, sillä olihan se selvittänyt tiensä turnauksen loppuotteluun. Peli alkoi hieman hermostuneesti ja maaleja ei oikein tahtonut syntyä kummallekaan joukkueelle. Viimein "ketsuppipullo aukesi" ja Kuvansin pojat pääsivät normaaliin pelirytmiin käsiksi. Puolustajat pelastivat muutaman vastustajan läpiajon ja se antoi lisää intoa meidän poikien hyökkäyksiin. Maaleja siis lopulta  syntyi ja  peli päättyi 6-1 voittoon.

Voittopokaali saatiin viedä jälleen jo melko ahtaaksi käyneeseen Kuvansin koulun palkintovitriiniin. Maanantaina juhlasalissa tavattiin koulumme oppilaat, joille vielä "Poikaa" näytettiin ennen sen lopullista sijoittamista entisten pokaalien seuraksi edellä mainittuun palkintovitriiniin.
Maalin edessä on säpinää. Joni varmistaa alhaalta.


Ei muuta kuin huudetaan voiton kunniaksi.

Petja, Harri, Timi, Joni, Pietari ja Miro. Kova joukkue Kuvansista.

Vauhtia on! Kamera ei ehdi tarkentua tilanteisiin.

Harri odottaa rauhallisena voittopokaalia.

Se on siinä pojat. Voitto on meidän!

Mestarit takana. "Poika" edessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti